Hyvästä yhteistyöstä syntyy tekemisen meininki

Tänään blogissamme on vieraileva tähti, nimittäin Jani Köykkä Suomen Kipu ry:stä. Hän vastaa yhdistyksen verkkoasioista sekä tiedotuksesta, joka on yhteistyökumppanimme niin kehityksessä kuin muutenkin. Köykkä kertoo nyt omin sanoin taipaleestansa Neutechin matkassa.

 

”Meillä Suomen Kipu ry:ssä ovat käytössä Neutechin webhotelli, sähköpostipalvelu nMail Pro sekä ownCloudin pilvipalvelu. Sähköpostitilejäkin on tällä hetkellä jo lähemmäs sata, joten toimiva sähköpostipalvelu on ehdoton. Niiden hallinta ja ylläpito tuovat omat haasteensa arkipäiväämme.

Kun itse tulin mukaan yhdistyksen toimintaan, oli hienoa tarttua toimeen tutussa ympäristössä tutun yhteistyökumppanin kanssa, sillä Neutech oli tuttu monista aikaisemmista projekteista jo parinkymmenen vuoden ajalta. Nettisivujen ja sovelluskehityksen parissa työskennellessäni tuli nähtyä monenlaisia palveluntarjoajia. Niitä on tullut ja mennyt, mutta Neutech on pysynyt. Uskon kotimaisuuden, luotettavuuden ja palvelun olevan se vahvin valtti. Monissa ulkomaisissa palveluissa tuli todettua usein toistuvat palvelinkatkot. Neutechin palveluissa tällaisia ei ole havaittu miesmuistiin ja jos onkin, niin niistä on ilmoitettu etukäteen ja ne on ajoitettu viikonloppuihin.

Pilvipalveluita Suomen Kipu ry:ssä käyttävät useat erilaisissa toimissa olevat vapaaehtoistyöntekijät. Eniten ownCloudia tarvitsevat Kipupuomi-lehden toimituskunta, sekä hallituksen väki, mutta myös aluevastaavat löytävät pilvestä tarvitsemansa materiaalit. ownCloudin käyttöä on tuotu yhdistykseen pikkuhiljaa kokemusten kautta ja välillä onkin kompasteltu asian kanssa. Alkuun pääsyssä auttoi Neutechin pitämä koulutus ja palautekeskustelu, jossa opimme molemmat toisistamme. Neutechin kehitystyössä mukana oleminen onkin Kipulaisille hieno tapa päästä mukaan uusiin asioihin heti niiden käyttöönottovaiheessa ja vaikuttaa palvelun kehityksen suuntaan.

Tärkeimmille toimijoillemme ja niille jotka eniten ownCloudia käyttävät, on luotu myös omat pilvensä, mutta myös tilapäinen jakaminen onnistuu näppärästi salasanalla tai julkisesti. Yksi hienoista ominaisuuksista ownCloudissa on jakolinkin ajastettu vanhenemistoiminto. Näin lyhytaikaiseksi tarkoitettu informaatio katoaa omia aikojaan eikä asiasta tarvitse enää välittää jakamisen jälkeen.”